Joissakin paikoissa voi tuntea ajan pysähtyneen.
Rakastin lukea lapsena Anttilan ja Seppälän vaatekuvastoja sekä matkamainoksia. Matkatoimistoilla oli omat kuvastot kesäkohteista ja talvilomista. Osasin matkakohteet melkein ulkoa pelkästään esitteiden perusteella.
Meidän lapsuuden perhe matkusti minun lapsuudessani Kreikkaan Kosille ja pari kertaa Kreetalle. Sekä jokus kävimme Kanarialla ja Pohjoismaissa. Rantalomilla aika oli jo silloin pysähtynyttä turistikioskeineen ja baareineen. 80-luvulla rantalomat muistuttivat toisiaan varjoineen ja sisäänheittäjineen.
Olemme omien lasten kanssa matkustaneet monta kertaa 2010-luvulla erilaisissa all inclusive rantakohteissa, jossa uima-allasalueet ovat upeita ja buffet-pöydät terveellisiä ja turvallisia sekä herkullisia ja notkuvia. Lapsille on ollut erilaisia aktiviteetteja ja noutopöydissä on ollut allergiaystävälliset ruuat. Illalla ohjelmaa on ollut hotelleilla niin paljon, ettei hotellialueen ulkopuolelle olisi ollut tarvetta. Ja tietysti olemme tutustuneet kohteeseen hotellin ulkopuolelta, mutta pienten lasten kanssa menimme monesti helppous edellä.
Vuosien varrella kohteita on myös kertynyt kaupunkilomista eripuolelta Eurooppaa. Siinä samalla oppii havannoimaan pieniä asioita.
Matkustimme viime viikonloppuna autolla täältä Itävallasta, jossa me nyt asumme, niin Italian Pesaroon. Pesarossa menimme katsomaan rytmisen voimistelun World Cup-kisoja Vitrifrigo Arenalle. Arena oli nykyaikainen ja kisat olivat hyvin järjestetyt. Liput ostimme ennakkoon netistä 45€/kpl/pv. Kisat näytettiin televisiosta, joten aikataulu oli tarkka ja joka paikasta hallia näki hyvin.
Kisojen vastakohtana näyttäytyi hotelli ja oikeastaan koko kaupunki. Pesaron rakennukset olivat aika rapistuneita ja mitään ei ollut korjattu pitkään aikaan. Ilma oli ihanan lämmin ja se toi sen syyn miksi ihmiset tänne matkustaisivat. Hotellin wifi ei toiminut ja aamupala oli lähinnä valkoista viljaa. Silti palmujen katseleminen toi hyvää mieltä.
Matkalla Itävallasta Pesaroon näki monta tuttua kaupungin nimeä lapsuuden matkaoppaista. Ohitimme Riminin ja Riccionen tiekyltit, jotka tulivat Venetsian alapuolella vastaan ennen Pesaroa. Myös Imolan formularata olisi ollut matkanvarrella, jos siihen olisi ollut aikaa.
Hotellimme oli Adrianmeren rannalla aivan keskustassa. Hotellin ikkunasta näkyi kultainen pallo -patsas altaan päällä. Se oli turistiryhmien suosiossa ja sitä kävivät kaikki kuvaamassa. Molemmin puolin keskuskohtaa avautui rantaviivaa ja aurinkovarjoja. Pienet rantakioskit myivät samoja jäätelöjä, kuin mitä olin syönyt lapsena Kreikassa. Myös rantakioskit näyttivät tutuilta. Olin palannut ajassa taaksepäin.
Hotellihuone oli kuin 60-luvulta. Se olisi tarvinnut pientä pintaremonttia. Kaiken ikäiset matkustajat tarvitsevat siistin matkakohteen, ei vain ne lapsiperheet joista kirjoitin aikaisemmin. Pesaro saattaa olla jonkun unelmakohde, mutta silti sen ympäröiviin asioihin pitäisi kiinnittää huomiota. Rapistunut ja toimimamaton ympäristö ei ole kenenkään etu. Rakennuksille ei oltu tehty mitään vuosikausiin. Kehittyminen oli loppunut rutiineihin. Miksi tehdä mitään, kun turisteja on riittänyt.
Sama jämähtäminen tapahtuu niin helposti keski-iässä. Ruuhkavuosissa väsyy tekemään mitään extraa. Sitä tekee vain tarvittavan, kunnes innostuu hamstraamaan lisää tekemistä. On pihaa mitä rapsuttaa ja tavaroita mitä kierrättää. Sitten ehkä opiskellaan ja väsytään välillä. Eikä siinä ole mitään pahaa, kunhan voi olla tyytyväinen siihen mitä on tehnyt.
Epämukavuusalueelle voi olla vaikea mennä, mutta se voi olla sen arvoista. Uudistuneet lomakohteet ovat ottaneet riskejä. Joskus yritys ei ole kannattanut tai jotain ennalta odottamatonta on ilmaantunut, niin kuin korona. Kuitenkin koen aurinkovarjot Pesarossa surullisina jäänteinä menneestä. Varmasti vieläkin turisteja riittää, mutta kuinka pitkään uudistuksia voidaan siirtää? Loppuuko paikan lumous vai löytääkö se retroilijat asiakkaikseen? Ehkä kilpailukykyyn vastataan halpuuttamalla hintoja, mene ja tiedä.
Joskus riski vuorostaan kannattaa. Jämähtänyt herätetään unesta ja siihen puhalletaan uusi henki. Sama tulenliekki kannattaa keski-ikäisenkin puhaltaa aika ajoin itseensä, ettei vain jämähdä.
PS. Paluumatka Italian ruuhkissa takaisin Itävaltaan kesti 9 tuntia. Jos liikut autolla Italiassa, niin muista varautua ruuhkiin. Meille ruuhkat tulivat yllätyksenä. Siinä oli peppu ja hermot välillä koetuksella.
Olen poistanut blogistani kommentoinnin tietoisesti, joten otathan yhteyttä joko blogini Contact-sivun kautta, facebookissa Tiina Vuori tai Instagramissa Tintzukka. Voit seurata minua myös TikTokissa nimellä tiinavuori.