turvotus ja vaihdevuosia edeltävät oireet

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
vyötärö

Kirjoitin vähän aikaa sitten blogi-tekstin selluliitista. Selluliitti sai minut ajattelemaan myös turvotusta.

Kesällä ihmiset kuoriutuvat ulos peittävistä ja kiristävistä vaatteista. Lämpöisellä ilmalla turvotusta tulee kuitenkin helpommin. Tietysti lukuisat asiat lisäävät turvotusta (laskimoiden vajaatoiminta, sydämen vajaatoiminta, liika istuminen/seisominen, ylipaino, vammat, hormonit, raskaus, lääkkeet, sairaudet, elintavat, yms.) mutta keskityn tässä tekstissä lähinnä omaan kehooni.

Huomaan omien reisieni muhkuroiden lisääntyvän rankan sauvarinteen jälkeen. Voisi kuvitella rankan treenin vähentävän turvotusta, mutta suihkussa voin tuntea niiden keränneen vain lisää nestettä. Huomaan turvotuksen lisääntyvän alaraajoissa myös seisomisesta.

Miellän suurimmaksi syylliseksi vaihdevuosia edeltävät oireet. Tämä aika on nimeltään premenopaussi. Silloin hormonitoiminnassa tapahtuu nopeita muutoksia. Kehossasi voi olla korkeammat estrogeenitasot, joka saa kehon pidättämään vettä, jonka myötä voi muodostua turvotusta. Vaihdevuosia edeltävät oireet voivat alkaa jo 35/40-vuotiailla. Menopaussi tulee keskimäärin 51 vuoden iässä.

Osa syyllinen turvotuksen lisääntymiseen on varmasti oman arkiliikunnan vähentyminen selän oireilun myötä. Tämä on kuitenkin asia, jolle en voi oikeastaan mitään. Omaa kehoa pitää kuunnella ja liikuntaa harrastaa omien mahdollisuuksien mukaan. Harmillisesti Klagenfurtissa ei ole tällä hetkellä avoinna olevaa uimahallia, mutta kesäaikana Wörhterseen Strandbad  on onneksi myöhäiseen syksyyn asti auki, jos vain veteen tarkenee.

Suurin syyllinen omaan turvotukseeni on varmasti hormonit, joiden oikkuilut ovat minulle mysteeri. Mietin samalla myös asioita, joihin sitten voin vaikuttaa, jos ja kun hormonit elävät omaa elämäänsä. Totta kai painoni on myös noussut vuosien varrella, joten osa turvotuksesta voi olla myös lihomista, joten ruokavaliossa skarppaaminen ei tee varmasti pahaa.

Vähennän aluksi prosessoidun ruuan syömistä ja lisään samassa suhteessa puhdasta ruokaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kananugettien, keksien tai lisäaineita sisältävien tuotteiden vähentämistä ja vastaavasti hedelmien, marjojen, vihannesten, kalan ja kanan lisäämistä. Tällä voi olla pieni vaikutus, mutta eniten se vaikuttaa korvien väliin, koska tiedän tehneeni edes jotain asian hyväksi. Omaan olooni tämä ei muuten vaikuttanut merkittäväksi, koska syön jo lähtökohtaisesti hyvin.

Monessa lähteessä suositellaan hiilihydraattien vähentämistä tai niiden välttämistä. Minä en voi hyvin keto-dieteillä ja jotenkin mietin niiden pitkäaikaista vaikutusta. Ketoilu ei melestäni ole hyvä vaihtoehto elämäntavaksi, koska se rajoittaa syömistä liikaa. Tietysti ketoilulla on vahvat omat kannattajansa ja tämä mielipide on vain minun henkilökohtainen.

Miellän turvotuksen tässä kirjoituksessa sellaiseksi näkyväksi aaltoiluiksi esimerkiksi jaloissa. Ihon pinta liikkuu, kun vedän polvista ylöspäin sormella. Tämä turvotus on erilaista kuin minun vatsani pömpötys, joka johtuu liian harvasta syömisvälistä, vääristä ruoka-aineista tai monirakkulaisista munasarjoistani. Turvotessaan maha menee kovaksi ja sitä saattaa koskea. Joku voisi luulla, että olen raskaana, mutta asia on juuri päinvastoin. Jalkojen turvotus ilmenee sukkarantuina nilkoissa tai löysänä ihona polvien yläpuolella. Muhkurat korostuvat lantion alueella epämukavuutena.

Suurin positiivinen vaikutus minun kehooni viime viikkoina on ollut ehdottomasti uiminen/jumppaaminen viileässä vedessä. Wörtherseen alppijärvi on ollut uimisen aikana +17-22C lämpöistä. Itävallassa on ollut alkukesästä todella kova helle, joten viileä vesi on tehnyt hyvää.

Ensimmäisillä uintikerroilla muutos oli silminnähtävä. Veden noste puristi tukisukkamaisesti nesteitä ylöspäin. Veden ollessa viileää vaikutus korostui vielä lisää. Uimisen lisäksi olen myös jumpannut vedessä. Teho korostuu, kun vedessä on hieman pidempään kuin pelkkä pikainen pulahdus. Vedessä voi myös kävellä, kunhan menet riittävän syvälle. Reipas marssi rantaviivaa pitkin edestakaisin hartiasyvässä vedessä saa varmasti uteliaita katseita aikaiseksi, mutta mitäs siitä.

Turvotus on asia, johon ei ole yhtä ratkaisua. Emme voi muuttaa sukurasitteita tai omia kehon heikkouksia. Voimme tarvittaessa tehdä järkeviä valintoja esim. nostamalla välillä jalat kohti taivasta tai käyttää väljiä vaatteita. Välillä kannattaa kiinnittää huomiota riittävään uneen ja yrittää vähentää stressiä. Oma keho tulee kuitenkin hyväksyä sellaisena kuin se on ja rakastaa sitä kaikkine omine muotoineen. Kirjoitukseni pointti ei ole oman kehon häpeäminen vaan epämukavan olon helpottaminen. Ollaan hyviä omille kehoillemme.

Painoni on pysynyt samoissa uimisen aloittamisen jälkeen, mutta sen kokonaisvaltainen hyvä olo kannustaa minua tänäänkin lähtemään uimaan ja liikkumaan veteen. Keho on veden jälkeen kevyempi ja mieli huomattavasti rentoutuneempi. Samalla osa turvotuksesta on poistunut (kunnes se hiipii takaisin) ja nilkat näyttävät solakoilta. Kiitos kesä!

Jos sinulla on merkittävää turvotusta, niin käänny lääkärin puoleen. Kirjoitan myöhemmin lisää blogiini premenopaussiin liittyen. Muita oireita ovat mm. PMS-oireiden voimistuminen (rintojen aristus, mielialamuutokset ja väsymys). Mutta tästä lisää jatkossa, joten muista seurata blogia.

Olen poistanut blogistani kommentoinnin tietoisesti, joten otathan yhteyttä joko blogini Contact-sivun kautta, facebookissa Tiina Vuori tai Instagramissa Tintzukka. Voit seurata minua myös TikTokissa nimellä tiinavuori.