Arjen luksusta, vaihtobikinit rannalla

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
oranssit bikinit

Aikuisena saa ihan itse päättää omista asioistaan, mutta silti jotkut lapsuuden asiat saattavat vaikuttaa ajatteluun. “Näin kuuluu tehdä, koska niin on aina tehty”. Itse asiassa ei tarvitse.

Asun Etelä-Itävallassa, jossa aurinkoa ja lämmintä riittää koko pitkän kesän verran. Ostin kausikortin kaupungin kesäparatiisiin eli Strandbadiin. Siellä voi ottaa rannalla tai leveillä laitureilla aurinkoa, uida ja syödä hyvin. Varaan Strandbadissa olemiseen aina useamman tunnin, koska siellä on niin kaunista. Tämän takia otan aina toiset kuivat bikinit mukaan, jotka vaihdan uimisen jälkeen päälle.

Tästä päästään aiheiseen. Lapsuudessa minulla ja niin kuin kaikilla muillakin ikäisilläni oli vain yhdet uikkarit. Jos menit uimaan kaksi kertaa päivässä, niin silloin rullasit märät uikkarit takaisin päälle. Voi että se oli inhottavaa. Sulloutua kylmään, märkään ja rullautuvaan makkaran kuoreen.

Siihen aikaan turhuuteen ei tuhlattu, ei ainakaan lama-aikana. Myöskään kaupat eivät olleet meidän kotia lähellä ja viisi henkisessä perheessä raha oli tiukalla, joten yksi uimapuku oli ihan tarpeeksi. Mitä sitä kuivaa päälle laittamaan, kun kastuuhan se kuitenkin.

Usein myös vaatteet olivat jo jonkun vanhoja ja niitä käytettiin niin pitkään, kunnes ne hajosivat tai jäivät pieneksi. Vaatteet saattoivat olla myös kalliimpia, koska olihan ne tehty kestämään vuosia. Siksi aikuisteen uimapuvuissa näkyi usein mustaa, koska siihen ei kyllästynyt niin helposti (ja mustan värin oletettiin myös laihduttavan).

Toisaalta minä vihaan suomalaisia uimakoppeja. Miten ne aina onnistuivat haisemaan ja olemaan niin luotaantyöntäviä kapistuksia. Strandbadissa on erinomainen versio sovituskopista, tai oikeastaan niitä on yhteensä kuusi eli kaksi joka laiturilla. Se on sellainen sermimäinen, jossa simpukan muotoinen sermi on metallirakenteessa ja josta näkee ihmisen nilkat (tietää onko joku sovittamassa). Se on kevyt ja sitä ei edes huomaa värityksen ansiosta. Siellä on kiva käydä vaihtamassa kuivat bikinit päälle.

Otan siis rannalle kahdet bikinit mukaan, joka on mielestäni aikuisuuden luksusta. Se ei ole kallista näillä halpaketjuhinnoilla, vaan enemmänkin Ahaa-oivallus. Näin voi asioita tehdä. Tunnen suurta iloa joka kerta kuivista ja kivan värisistä bikineistä. Ja ostan niitä joka kesälle uudet. Vanhat käytän aina likaisemmissa luonnonvesissä uidessa, joten uusimmissa on aina paras väri jäljellä.

Ja tässä vaiheessa muistutan: Jokainen vartalo on bikinivartalo. Ihan jokainen.

Juttelin myös muiden ihmisten kanssa heidän lapsuuden asioistaan. Jotkut asiat olivat lapsuudessa aivan luonnollisia, mutta nyt aikuisena haluaa tehdä toisin. Esille nousi mm. liian pieni koti lapsuudessa, jossa kaikille ei ollut tilaa ja nyt aikuisena haluaa asua väljemmin. Sen ihminen oli päättänyt jo lapsena. Sitten kun olen iso, niin ostan ison asunnon.

Toinen esimerkki kolahtaa myös minulle itselleni. Myös minulla on kahdet juoksulenkkarit. Toiset paremmat ja toiset edellisen vuoden vanhat. Vanhemmilla mennään aina sateella tai sauvarinteessä ja uudet ovat sitten kuivalle kelille. Toisaalta lenkkarit ovat aina kuuluneet osaksi omaa työminääni, joten niiden laadusta en ole tinkinyt.

Soitin myös äidilleni ja kysyin hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Äiti osasi heti mainita sen, että alusvaatteita ei silloin ollut tarpeeksi. Niitä oli vähän ja ne pestiin käsin. Niitä ei ollut tarpeeksi muillakaan. Tiedän äitini nykyisin ostavan lähes jokaisella kauppareissulla sukkia ja alusvaatteita, jos vain silmää miellyttäviä tulee vastaan. Se on perintönä hänen lapsuusestaan.

Toiseksi äiti mainitsi tölkkiananaksen. Oppikoulussa ollessaan äiti oli maistanut ananasta kotitaloustunnilla. Se oli ollut niin hyvää, että äitini ajatteli, että jos jonain päivänä hänellä olisi rahaa, niin hän ostaisi tölkkiananasta niin paljon kuin haluaisi. Siihen aikaan Joensuussa oli ollut myös kauppa, jossa oli siirtomaatavaroita, kuten appelsiineja, riisiä, mandariineja, kahvia ja sokeria.

Äitini myös muisti opiskeluaikojen Joensuun sokerisen possumunkin, jonka hän osti ennen kotiin lähtöä viimeisillä rahoillaan torilta. Se riippui tietenkin siitä, oliko rahaa vielä jäljellä. Possumunkki maistui nälkäisestä opiskelijasta hyvälle.

Meillä on minun lapsuudessani kotona ollut aina pullaa ja munkkeja. Ymmärrän nyt miksi meidän kuivakaapissa on ihan aina ollut myös tölkkiananasta.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä asiat omilla lapsillani korostuvat, kun he ovat aikuisia. Mutta sen voin aavistaa, että vaatteisiin se ei tule liittymään. Oma historiani syrjäseudulla kasvaneena ja kaukana kaupoista lapsuudessa eläneenä, niin turvaan omien lasteni riittävän vaatteiden saannin. Se ei mene överiksi, mutta toiset uikkarit ja uimashortsit heiltä varmasti löytyvät.

Jokaisella meistä on oma tarina taustalla, johon peilaamme nykypäivänä.

Olen poistanut blogistani kommentoinnin tietoisesti, joten otathan yhteyttä joko blogini Contact-sivun kautta, facebookissa Tiina Vuori tai Instagramissa Tintzukka. Voit seurata minua myös TikTokissa nimellä tiinavuori.