Keski-ikä on perseestä? Vai onko?
Muutimme syksyllä Itävaltaan, jossa puhutaan yleisesti saksaa. Olen “opiskellut” saksan kieltä vain ylä-asteella ja muistan sen olleen yhtä tuskaa. Mieluimmin opiskelin vaikka pitkää matikkaa lukiossa, kuin saksaa. Silloin päätin, että englannilla pärjää joka paikassa. Niinhän minä luulin.
Saksan kielen opiskelusta on tullut minulle melkein taidetta. Olen teipannut saksan sanoja ja kielioppia eri paikkoihin. Lappuja löytyy ulko-ovesta, jääkaapin ovesta ja vessan ovesta. Sitä olen tässä nauranutkin, että se joka on pisimpään vessassa, osaa tehdä parhaiten ostokset kaupassa. Kaikki kauppasanasto löytyy nimittäin vessan ovesta.
Uuden oppiminen on keski-iässä erilaista. Pitää olla syy, miksi opiskelee. Sitä miettii, että mihin sitä taitoa tarvitsee. Parhaimpia taitoja ovatkin sellaiset taidot, mistä on jotain todellista hyötyä, kuten leipominen tai käsityöt. Niiden palkinto on käsinkosketeltava. On myös hienoa oppia käyttämään uusia asioita, kuten uutta puhelinta, jonka avulla voi pitää yhteyttä ystäviin. Oppimisesta on suora hyöty.
Saksan kielen oppiminen on ollut haasteellista, koska korona-aikana ihmiskontaktit ovat vähäisiä ja saksankielellä dupattuja tv-ohjelmia ei jaksa katsoa. Suurin läpimurtoni kielen oppimisessa on kuitenkin ollut vaatekaupan kassalla, jossa myyjä kysyi: “sackerl”? Ja kyllä, minä tarvitsin kassia! Harvoin sitä tuuletetaan kassalla paperikassin takia, mutta minä tuuletin.
Onko keski-ikä perseestä? No ei ainakaan sillä hetkellä.
Muistathan, että Sinä olet Paras itsesi. Tehdään tästä iästä yhdessä Paras Ikä!