Tässä iässä kun loukkaa itsensä, niin parantuminen voi kestää kauan. Sen ovat viimeisen vuoden aikana todistaneet monet minun ystävistäni.
Olin eilen hiihtämässä Itävallassa St. Jakob im Rosentalissa. Paikka on aivan Slovenian rajalla eli etelässä Kärntenin osavaltiossa. Meidän kodista sinne on puolen tunnin ajomatka. Ladut olivat hyvässä kunnossa, vaikka päivällä auringossa oli jo +20C lämmintä. Illalla lämpötila meni hieman pakkaselle. Latu oli vain 2,2 km pitkä, mutta se on ainoa paikka meidän lähellä, missä latuja pidetään auki. Latumaksu aikuiselta oli 8€.
Hiihtokeskusta pyörittää pariskunta, jotka ovat osallistuneet erilaisiin arvokisoihin ja Olympialaisiin ampumahiihdosta. Sen takia hiihtokeskuksessa pystyy harrastamaan ampumahiihtoa. Siellä toimii myös aktiivinen hiihtoseura, joka kilpailee ampumahiihdossa.
Minulla on ollut parin kymmenen vuoden tauko hiihtämisestä. Eilinen oli neljäs kerta hiihtämässä vuosien tauon jälkeen. Keskuksen pihaan oli tehty kaksi hiihtolenkkiä. Toinen kulki tasaisella pellolla ja toinen kiersi pienen laskettelurinteen kautta. Olin ajatellut hiihtää vain sitä tasaista lenkkiä, mutta minun oli pakko käydä tekemässä myös toinen mäkisempi lenkki, koska latumaksun kerääjä oli juuri sen toisen reitin varrella pyörittämässä lasketteluhissiä.
Kaikki meni hyvin ennen isoa alamäkeä, jossa oli jyrkkä kurvi oikealle. Mietin omat mahdollisuuteni selvitä ehjänä jäisestä kurvista. Totesin mielessäni, että tulen kaatumaan. Valitsin laskun aikana nopeasti sen, että miten kaadun. Vaihtoehtona oli laittaa mutka suoraksi ja kaatua reunan yli eteenpäin naamalleni, toinen vaihtoehto oli suoraan sivulle lonkalle ja kolmas suoraan istua pyllylleni alas. Valitsin häntäluuni, koska silloin polviin ei tullut kiertoa ja niiden pysyminen ehjänä oli mielestäni tärkeää tässä iässä. Uusia polvia tai ehjiä välilevyjä kun ei vain niin vain tehdä. Onnekseni lopputuloksena oli vain musta persus ja ärtynyt mieli. Kiitin myös onneani ehjistä ranteista.
Missä vaiheessa keho muuttui niin paljon, että kun liukastut tai kompastut, niin aina käy pahasti ja paraneminen kestää ikuisuuden? Tietysti on olemassa myös niitä poikkeuksia, jotka nyt kovalla äänellä ihmettelevät kommentiani, joka ainakaan heidän kohdalla ei pidä paikkaansa. Kuitenkaan keho ei ole enää niin elastinen kuin lapsena. Tälle faktalle emme voi mitään.
Jos lopetamme liikkumisen keski-iässä, niin sen jälkeen liikkuminen vasta vaikeutuukin. Olen liikkunut aina läpi elämäni, mutta hiihtämisestä en ole välittänyt. Olen mennyt mieluummin ulos luistelemaan, lenkille, jumpalle tai vaikkapa kuntosalille. Kuitenkin liikkuvana ihmisenä oletin, että hiihtäminen on kuin pyörällä ajaminen. “Sen minkä nuorena oppii, niin vanhana taitaa.” Eihän se aina niin mene. Monipuolista liikkumista tulee ylläpitää läpi ihmisen elämän.
Oli yllättävän vaikeaa hiihtää pitkän tauon jälkeen. Yllättävämpää on kuitenkin se, miten paljon siitä tykkäsin. Selkäni takia en pysty juoksemaan, joten hiihto antoi mahdollisuuden pehmeämpään ulkoiluun ilman iskuja. Ellei nyt tuota kaatumista suoraan häntäluulle lasketa.
Lapsena hiihtäminen oli lähinnä suorittamista ja kilometrien laskemista. Siinä piti olla nopea, vaikka välineet ja ladut olivat huonommat kuin nykypäivänä. Eilinen hiihtolenkki täällä oli niin hidas, että olisin sopinut kaikkien LatuRaimojen ykköskohteeksi. Silti kukaan ei tuskaillut, vaikka välillä liikuin yhtä paljon eteenpäin kuin liuin taaksepäin. Minut ohitettiin sulavasti ilman silmän pyöräytyksiä.
Keski-iässä keho ja mieli tarvitsevat liikettä. Liikunnan avulla stressinhallinta on helpompaa, unenlaatu paranee ja se on tukena painonhallinnassa. Tekemällä jotain muuta, kuin sitä mihin keho on tottunut, antaa sille erilaista ärsykettä. Tämä kehittää kehoa esimerkiksi tasapainon ja ketteryyden puolesta.
Olen huomannut viime aikoina ojentajien löystyneen mystisesti. Vaikka hiihto ei teknisesti ole minulla kaunista, niin ainakin sen tehon tuntee ojentajissa eli alleissa. Allini kiittävät uutta innostusta.
Lisäksi kerron Keski-Eurooppalaisesta rentoudesta, joka on tehnyt minuun vaikutuksen. Hiihtoseuran vähän varttuneemmat ihmiset istuivat auringossa juoden olutta hiihtolenkin jälkeen. Ja heti mainitsen sen, että joivat sen yhden tai kaksi, eikä sitä kukaan paheksunut. He siirsivät aurinkotuolejaan auringon mukana ja olivat iloisia kannustaen samalla äänekkäästi muita hiihtäjiä. Tämä iloisuus ja rentous on tehnyt minuun vaikutuksen. Voisiko elämää elää ilman hampaiden kiristystä?
Suomi on mielletty maailman onnellisimmaksi maaksi. Silti joskus mietin, voisimmeko Suomessa oppia jotain iloisuudesta muista maista. Näitä ihmisiä täällä tuskin kiinnostaa, mihin kohtaan tilastoja heidän maansa sijoittuu onnellisuus rankingissa. Asiat hoituvat ilman liian tiukkaa pipoakin.
Elämä ei ole pelkästään hiihtokilometrejä paperilla tai sykelukemia mittarissa. Uskalla kokeilla jotain uutta, vaikka häntäluusi ei siitä tykkäisi. Siirrä välillä tuolisi aurinkoon ja anna auringon lämmittää kasvojasi. Elämä on tehty elettäväksi. Anna sille mahdollisuus, koska olet sen arvoinen!
Olen poistanut blogistani kommentoinnin. Jos haluat lähettää minulle viestin, niin klikkaa Contact-sivulle. Löydät minut myös Instagramista nimellä Tintzukka. Facebookissa ja TikTokissa löydät minut nimellä Tiina Vuori. Kuulen mielelläni sinun kokemuksia!