Unettomuuden kirous

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
unettomuus

Unettomuus on aihe, jonka vain toinen unettomuudesta kärsinyt ymmärtää. Kärsin itse unettomuudesta kaksosten syntymän jälkeen. Olin stressannut koko kaksosraskauden ajan vauvojen hyvinvoinnista, koska he yrittivät syntyä ensimmäisen kerran jo viikolla 7. Sen jälkeen odotusaika oli täynnä stressiä. Odottaessani kaksosia meillä oli myös muutto toiselle puolelle Suomea ja samalla luovuin omasta rakkaasta työpaikastani Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä.

Kaksosraskaus muutti kehoani ja etenkin 2,5kk vuodelepo oli henkisesti raskas. Vietin siitä viisi viikkoa osastolla makuulla. Uusi koti oli vailla vauvojen tavaroita, koska en saanut loppuaikana raskaudesta edes nousta sängystä. Lisäksi kaipasin ystäviäni Lahdessa.

Vauvat valvoivat yöllä eri aikaan, joten ensimmäiset kuukaudet olivat raskaita. Vauvat olivat niin pieniä, etteivät he jaksaneet syödä, joten ruokailu saattoi kestää 1,5h kerrallaan. Sen jälkeen oli toisen vauvan vuoro syödä 1,5h. Sitten kun tuli hetken tauko ja mahdollisuus nukkua, niin pelkäsi vain seuraavaa heräämistä niin paljon, ettei uni tullut.

Olin niin väsynyt, että muistan kuvailleeni pinnallista untani siten, että olin kuin tietokoneen ruudulla oleva näytönsäästäjä. En pystynyt nukkumaan, koska olin niin väsynyt. Lopulta stressasin nukkumista niin paljon, että se vei loputkin uneni seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Lääkkeistä ei ollut mitään apua, koska ne laittoivat pääni sekaisin. Niiden vuoksi seuraava päivä oli entistä raskaampi. Jos minulle olisi tarjottu kaksi vaihtoehtoa, niin olisin välittömästi tiennyt, mitä haluan. Jos vaihtoehtoina olisivat olleet miljoona euroa tai hyvä yöuni, niin olisin ehdottomasti valinnut hyvän yöunen. Niin tappavaa unettomus oli.

Unettomuutta ymmärtää vain toinen sen kokenut. Uni ei tule käskystä. Unettomuus sekoittaa koko maailman ja sen puute on invalidisoiva. Ajatus ei ole selkeä. Keho kipeytyy helpommin. Paino voi nousta helpommin. Unen puute lisää stressiä entisestään.

Ärsyttävintä on kehottaa unetonta nukkumaan. Uneton haluaa nukkua, joka puolestaan voi lisätä suorituspaineita. Siten uni ei varmasti tule. Uneton on varmasti kokeillut pimentää huoneensa, viilentää / lämmittää sitä, syödä hiilareita ja välttää alkoholia tai kofeiinia.

Uneton ei treenaa viimeisenä illalla tai laita kelloa soimaan sitä varten aamulla. Ei ainakaan pitäisi. Uneton voi olla luonteeltaan suorittaja, joten toisaalta hän saattaisi ottaa paineita tehokkuudesta.

Moni uneton on huolehtija. Huolehtija murehtii mennyttä ja pelkää tulevaa. Aina on olemassa asioita, mitkä pitää mietti aamuyön tunteina valmiiksi. Ne saattavat pilkahtaa mieleen siinä yöllä klo 3-4.00 ja pitävät huolillaan unettoman hereillä. Joku on saattanut sanoa jotakin, josta aivot haluavat juuri silloin kertoa. Tai toisaalta uneton itse saattoi sanoa, joka pitää yöllä analysoida perinpohjaisesti.

Unettomuutta aiheuttavat tietysti myös todelliset huolet. Stressi rahasta, terveydestä, lapsista tai työpaikan säilymisestä voivat pitää hereillä. Viime aikoina huolta ovat aiheuttaneet maailman tilanne ja huoli tulevaisuudesta.

Hormonit herättelevät välillä nukkujan tai alkaneet vaihdevuosioireet. Silloin voi joutua juoksemaan pissalla keskellä yötä, jonka jälkeen uni on karannut kaukaisuuteen. Myös vanhat hoitamattomat traumat voivat valvottaa. Vanhoja asioita kannattaa läpikäydä, jos ne ovat osaltaan aiheuttamassa unettomuutta.

Kaikki eivät edes tiedä, mikä aiheuttaa oman unettomuuden. Unettomuus on vakava ongelma. Joskus unettomuus vie työkyvyn ja vaikuttaa parisuhteeseen. Unettomuudella tarkoitetaan kyvyttömyyttä nukkua, vaikka olosuhteet sille olisivat kunnossa.

Unettomuushäiriö voi ilmetä nukahtamisvaikeutena, vaikeutena pysyä unessa tai unen virkistävyyden heikentymisenä tai näiden oireiden erilaisina yhdistelminä. (Lähde: terveyskirjasto.fi)

Unettomuus voi alkaa myös työpaikan kiireistä tai muista paineista. Se voi johtua huonoista ihmissuhteista. Molemmissa tapauksissa on tärkeää muistaa, että unettomuuden syy pitää selvittää. Jos se johtuu negatiivisista ihmisistä, niin kannattaa ottaa etäisyyttä. Jos unettomuus johtuu talousongelmista, niin niihin kannattaa pyytää apua. Jos unettomuus johtuu niskajumista, niin niskajumiin tulee hakea apua.  Ymmärrät varmaan idean.

Selvitä ensin, miksi valvot. Ole itsellesi rehellinen. Joihinkin asioihin pystyt vaikuttamaan ja joihinkin et. Voit illalla syödä enemmän hiilareita, jos ongelma on hiilareiden puute. Jos olet tyytymätön parisuhteeseen, niin selvitä mitä sille voit tehdä. Jos olet katkera tai vihainen, mieti miten saat asioihin rauhan. Olisiko asiat parempi nostaa esille ja tuoda omat katkeruudet esille vai antaa itselle ja toisille anteeksi, vaikka he eivät edes tiedostaisi ongelmaa?

Sairaudet usein aiheuttavat unettomuutta ja se on ikävää. Olen itse valvonut selkäongelmien takia ja se on kurjaa. Sen kuitenkin kestän paremmin kuin pään ja aivojen yliviritystilan. Ylivireänä yritän yöllä juoda hieman vettä ja hengitellä syvään. Saatan ajatella mukavia asioita, esimerkiksi seuraavaa videon aihetta, jonka voisin tehdä. Jokaisella meillä on eri asiat, joita miettimällä rentoudumme.

Huonosti nukkumisen syyksi voi paljastua ulkopuoliset äänet, jotka toivottavasti eivät aiheuta unettomuutta. Satunnainen heräily on täysin eria asia, kuin jatkuva unettomuus. Toiset ihmiset ovat parempia nukkumaan kuin toiset. Jotkut ovat kärsineet unettomuudesta jo lapsena. Päivän tapahtumat tulevat helpommin uniin ja niitä voi joutua pohtimaan keskellä yötä.

Tärkeintä on varmaan se, ettet itse aiheuta itsellesi lisää unettomuutta. Lisää asioita, jotka helpottavat nukkumista. Nuku eri huoneessa, jos kumppanisi kuorsaa. Tee huoneesta siisti ja viihtyisä, missä nukkuminen olisi helppoa.

Minä nukahdan parhaiten silloin, kun katson sarjoja ipadilta. Jonkun toisen yöunet vuorostaan kärsivät myöhäisestä ruudun tuijottamisesta. Omat kaksoseni ovat jo isoja ja oma unirytmini on säännöllinen ja hyvä. Nukun tällä hetkellä hyvin ja olen aamulla levännyt. Tai niin levännyt, kuin keski-ikäinen on. Kuitenkin pystyn yhä edelleen muistamaan tunteen omassa kehossani, jonka unettomuus aiheutti. Unettomuus tuntui läpättävänä ja värisevänä lihaksissa, pääkipuna ja ajatuksen möykkyisyytenä, raskaana paineena rintakehässä, kolottavana lihaskipuna niskoissa ja suurena ahdistuksena pään sisällä.

Ota kaikki maailman asiat avuksesi, että pystyt nukkumaan. Koita saada aivosi nollattua ja rentoudu. Ole itsellesi hyvä ja mukava. Stressi ei lähde ruoskimalla ja syyllistämällä. Puhu itsellesi kauniisti. Sano itsellesi, että sinä riität ja sinä olet hyvä. Luo toivoa huomiseen, että asiat menevät paremmin. Jos joku asia herättää yöllä, niin mieti, mitä sille voit tehdä keskellä yötä. Jos et voi sille mitään, niin koita rauhoittua ja nukkua. Ja se on unettomalle helpommin sanottu kuin tehty.

Tsemppiä.

Olen poistanut blogistani kommentoinnin. Jos haluat lähettää viestiä, niin klikkaa Contact-sivulle. Löydät minut myös Instagramista nimellä Tintzukka. Facebookissa ja TikTokissa löydät minut nimellä Tiina Vuori. Kuulen mielelläni sinun kokemuksia!