Elämä on kuin lentomatka: lähtö jännittää, matkan aikana voi olla rauhallista tai turbulenssia ja laskeutuessa voidaan olla epämukavuusalueella, kunnes on taas tasaita. Palkintona on matka, jonka aikana näkee, oppii ja kokee uutta.
Palasin juuri Itävallasta Suomeen. Lento oli suorana Wienistä Helsinkiin. Koneessa oli paljon tilaa ja tyhjiä penkkejä. Wienin lentokenttä oli lähes tyhjä, eikä tarkastuksiin ollut jonoa. Silti on jännää, miksi tarkastukset aina hikoiluttavat. Nyt erityishuomion vei Covid-testi, joka tuli ottaa 72h ennen lentoa ja 72h sen jälkeen. Jännä miten sellainen voi jännittää, vaikka tiesin sen olevan oikeaan aikaan otettu, oikeasta paikasta ja oikeanlainen PCR-testi vaaditulla kielellä.
Aikaisempina vuosina olen aina pelännyt yskiviä ja aivastelevia matkustajia, jotka saattavat pilata hartaasti odotetun loman tai matkan. Nyt koneessa ei tarvinnut stressata. Kukaan ei yskinyt, kaikki pesivät käsiä ja kaikilla oli maskit. Jotenkin tämmöinen sopii minulle. Koneessa ja lentokentällä oli todella turvallista olla.
Olemme asuneet talven Klagenfurtissa ja siellä on oma lentokenttä, mutta tällä hetkellä sinne ei lennetä. Myös Ljubljanassa olisi ollut kenttä, mutta silloin lähtö olisi ollut Slovenian puolella ja välilasku Saksassa Frankfurtissa. Helpoin tapa korona-aikana oli siis lentää Wienistä, vaikka sinne oli pitkä ajomatka.
Wienissä ehdin olla yhden päivän ja lentokenttähotellissa yhden yön. Hotellin aamiainen oli katettuna valtavan suureen saliin, mutta kuitenkin aamiaisella oli vain viisi ihmistä. Hotellit ja ravintolat avautuvat yleisesti vasta 19.5.2021, joten matkustajien määrä oli pieni. Hotellissa sai yöpyä vain työmatkaliikenne, joten tunnelma ruokasalissa oli aavemainen. Hiljaisuus koko hotellissa oli kummallinen.
Wienissä vietettiin samana viikonloppuna vappua, joten koko kaupunki lockdownin lisäksi oli suljettuna. Ihmiset olivat kuitenkin tulleet ulos picnicille puistoihin lämpimään aurinkoon. Ehkä tämä ikä on tehnyt tehtävänsä, koska paikkojen kiinni oleminen ei haitannut. Ulkona pystyi näkemään Stephansdomin keskiaikaisen goottilaisen katedraalin ja Hofburgin entisen keisarillisen palatsin. Molemmat sijaitsevat ihan Wienin keskustassa ja ovat lyhyen kävelymatkan päässä toisistaan.
Elämä onkin menossa pikkuhiljaa materialistisesta elämykselliseen suuntaan. Tämä näkyy minulla mm. historian kiinnostumisen lisääntymisenä. Sisi-museo (Keisarinna Elisabeth) oli valitettavasti kiinni eli sen näkeminen jäi vielä odottamaan seuraavaa Wienin vierailua. Olisihan se jo suotavaa, että koronan jälkeinen arki alkaisi palata pikkuhiljaa entiselleen, sillä maailmassa on vielä paljon nähtävää ja koettavaa.
Ennen sitä nautitaan kuitenkin tästä hetkestä ja luetaan vaikka keisarinna Sisistä. Sitten ollaan valmiita, kun kaikki pikkuhiljaa aukeaa. Opimme olemaan iloisia pienistä asioista, jotka kuluneen talven aikana ovat olleet kiellettyjä, sekä arvostamaan sitä hetkeä jota elämme. Elämä on tässä ja nyt.
Käännä kasvosi kohti aurinkoa ja hengitä hetki syvään. Sinä olet hyvä ja Sinä riität.