Ulkomaille muuttaminen on haastanut minut oppimaan uutta. Maan uudet käytännöt, ihmiset, ruuat ja elämänrytmi ovat olleet ajankohtaisia asioita viimeisenä kahtena vuotena. Mielestäni tässä vaiheessa elämää joistakin totutuista suomalaisista rutiineista olisi voinut olla vaikeampikin luopua, mutta se on kuitenkin käynyt minulla suhteellisen helposti. Aikaa se on tietenkin ottanut ja joihinkin asioihin en ole vieläkään tottunut, kuten lasten kouluruuan puuttumiseen kouluista. Monta asiaa on pitänyt oppia tekemään eri tavalla.
Yksi haasteista on ollut saksan kieli. Puhun mielelläni englantia ja koen olevani siinä aika hyvä, joten välttelen saksan puhumista aktiivisesti, jos siihen on vain mahdollisuus. Englannin kielen puhuminen on luonnollisesti haitannut saksan kielen oppimista. Tilannetta ei helpota tämä suomen kirjoittaminen, jonka myötä aivot eivät enää tiedä mitä kieltä niiden tulisi käyttää. Olenkin kuvaillut aivojeni olevan tällä hetkellä teflonia, joka hylkivät aktiivisesti saksan kieltä. Mielestäni tässä iässä opiskelulle pitää olla hyvä syy. Sitä ei jaksa tehdä enää huvikseen.
Lisäksi oma asenteeni on esteenä oppimiselle. Tiedän, että arkeani helpottaa älyttömästi se, että pystyisin jokapäiväiseen kommunikointiin maassa, jossa asun. Silti saatan ajatella Seppo Rätyä saksan tunneilla, jos tiedät mitä tarkoitan. Lisään vielä, että asun siis Itävallassa, mutta puhekieli täällä on saksa.
Aloitin viime viikolla kaksi uutta saksan kielen kurssia. Toinen niistä on suora jatko jo olleeseen Kansalaisopiston kurssiin (Volkshochschulen). Se on kerran viikossa kaksi kuukautta ja maksaa 135€
Toinen on vuorostaan Projektgruppe Frauenin pitämä. Se pidetään kaksi kertaa viikossa kahden kuukauden ajan. Hintaa tälle kurssille on 115€ ja jo kahden kerran jälkeen tiedän, että se on opetukseltaan paljon parempi, kuin vastaava Kansalaisopistossa. Ryhmä koostuu kansainvälisestä porukasta, kiinalaisista jopa afgaaneihin.
Olen yrittänyt löytää sitä sisäistä motivaatiota kielen oppimiseen, mutta se on ollut vaikeaa. Olen miettinyt mihin kieltä tarvitsen ja silti tiedän, että oma asenteeni oppimiselle on suurin ongelma. Sytyn paljon enemmän esimerkiksi videoiden tekemisestä ja voin tuhrata niihin paljon aikaa. Koen myös oppivani editoinnista tai vaikkapa TikTokin toiminnasta paljon helpommin kuin monesta muusta asiasta, koska kuvaaminen saa minut syttymään. Miten siis siirretään tämä sisäinen innostus tähän kielen oppimiseen? Sen kun tietäisin.
Olen yrittänyt miettiä sitä niin, että jos oppisin edes vähän saksaa, niin voisin sitten ilmoittautua johonkin mediakurssille. En halua opiskella niitä asioita etänä Suomeen, joten saksan kieli olisi avain lähiopinnoille täällä. Mutta tiedän, että tämä ei vielä riitä minua motivoitumaan riittävästi. Jotenkin sitä tarvitsee vielä konkreettisemman syyn, että aivot saadaan liekkeihin samoin kun minä sytyn musiikkiliikunnasta, kuten koreografisesta step-tunnista.
Ruuhkavuosien keskellä uuden oppiminen vaatii enemmän. Minulla on nyt siihen aikaa, mutta silti tunnen, että monet asiat sotkevat keskittymistä. Nuorena saattaa olla fiilis “että ei huolta huomisesta”, mutta lapsiperheessä on aina vähän huolta jostakin.
Minun ajatuksenani on nyt istua tunneilla kevään ajan ja sitten syksyllä olen menossa intensiivikurssille maanantaista- perjantaihin klo 8-13 eli siis joka arkipäivä. Intensiivikurssi kestää 3 kuukautta. Siinä ajassa luulisi tefloninkin jo sulavan.
Tämä kevään aika on mielestäni sitä, millä valmistan oppimistani syksyyn. En ota siitä paineita ja toivon, että pelkällä läsnäololla opin jotain. Altistan itseni ainakin kuulemaan kieltä.
Haluaisin kuulla sinun ideoita, miten liekin saa syttymään myös silloin, kun ei aihe ei ihan nappaa. Olen kuitenkin poistanut blogistani kommentoinnin tietoisesti, joten otathan yhteyttä joko blogini Contact-sivun kautta, facebookissa Tiina Vuori tai Instagramissa Tintzukka. Voit seurata myös minua TikTokissa nimellä tiinavuori.
Olkoon uteliaisuuden voima kanssasi ja koko luovuutesi käytössäsi!
