Rakas Lukijani. Tämä on ensimmäinen blogi-postaukseni. Kiitos, että jaat tämän hetken kanssani.
Asun tällä hetkellä Itävallassa ja katsoessani tänään aamulla peiliin oma kuvani näytti harmaalta. Silmäpussit olivat tulleet jäädäkseen.
Voisin syyttää Korona-karanteenia, jonka takia koko perhe oli sisällä 14 päivää tai tätä etäkoulua, jota kaksi lasta on käynyt saman pöydän äärellä kielellä, jota he eivät ole opiskelleet koskaan ennen.
Voisin myös syyttää ikääni, joka ei enää anna anteeksi, jos valvon yli yhteentoista. Se ei myöskään anna anteeksi, jos haluan joskus syödä illalla hiilareita tai juoda lasin viiniä.
Voisin syyttää myös huonoa ryhtiä liian vähäisistä selkäjumpista tai puhelimen näpyttelystä. Mahtaisiko silmäpusseja syventää huoli tai tekemättömät asiat? Syyllisiä löytyisi loputtomasti.
Tämän blogin tehtävänä onkin löytää pohdintaa sille, miten näemme keski-iän. Koska asun tällä hetkellä Itävallassa Koronan keskellä lockdownissa, niin minulla on aikaa miettiä hetken aikaa mennyttä ja tulevaa elämää.
Tämä on ensimmäinen blogi-kirjoitukseni. Toivottavasti olet valmis matkaan kanssani.
Oikeasti, onko keski-ikä perseestä?
