Huijarisyndrooma ja ikäkriisi, vai ihan vain kriisi? Onhan näitä.
Muutama kavereistani on vaihtanut alaa tai haluaisi vaihtaa alaa. Välillä ihmisillä harrastukset ovat matkan varrella muuttuneet työksi. Ammatin vaihtoon tässä iässä kuuluu monta haastetta ja oma mieli ei ole yksi pienimmistä.
Olen lukenut viime aikoina Huijarisyndroomasta. Kun ihminen haluaisi olla alansa asiantuntija, mutta kokee sisimmissään huijaavansa muita, koska ei mielestään osaa mitään. Huijarisyndroomaa kuuluu myös pelko siitä, että joku huomaa osaamattomuuden.
Muistan, kun hain kaksikymppisenä ensimmäiseen fysioterapeutin työpaikkaani. Omasta mielestäni osasin kaiken. Ei ollut kiveä, mitä en olisi mielestäni kääntänyt. Todellisuus lähenteli luultavasti vain poninhäntää nappiverkkareissa koulun fysioterapia-paidassa.
Ikä tuo mukanaan varmuutta, mutta myös tiedon siitä, että emme koskaan ole valmiita. Aina joku osaa ja tietää paremmin. Aina joku muu on se persoona, joka lumoaa kuulijansa. Iän myötä osaamme kuitenkin soveltaa jo nähtyjä kilometrejä.
Keski-iässä aika saattaa olla arvokkainta omaisuutta. Minä en haluisi hukata omaani esimerkiksi odottamiseen. Työelämässä toivon työpaikkojen ymmärtävän, ettei ikä ole rasite vaan vahvuus. Toivottavasti myös sinä löydät vahvuuden itsessäsi ja osaat olla ylpeä siitä. Joskus kolleegani sanoi, että “kissan tulee nostaa oma häntänsä, ellei muut sitä nosta.”
Kannustan sinua olemaan ylpeä omasta osaamisestasi. Keski-ikä on välillä perseestä, mutta sinä et ole. Sinä olet upea. Sinä riität. Sinä olet paras itsesi.