Mitä kaipaan ulkomailla asuessa Suomesta

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
järvi

Kirjoitan tätä Suomen Itsenäisyyspäivänä Itävallassa. Tulin juuri sauvakävelemästä ja kuuntelin samalla Suomalaista Amorphista. Siinä kävellessä mietin, mitä asioita kaipaan Suomesta ja toisaalta, mitä sieltä ei ole ikävä. Tästä piti tulla hassunhauska kirjoitus, mutta tästä tulikin tällainen lista, joka voi olla ensi viikolla jo erilainen.

  1. Kaipaan Suomesta helppoutta. Ulkomailla jokaista asiaa pitää selvittää ja jokaiseen asiaan menee paljon aikaa. Jos tarkoituksena on käydä jossakin toimistossa, niin se pitää ensin löytää ja kaikki kaavakkeet pitää kääntää Suomeksi. Sama tulee esille lasten koulu ja harraste asioissa. Suomessa tiedät, miten kaikki toimii, mutta toisessa kulttuurissa asiat pitää selvittää. Helppous, sitä kaipaan. Toisaalta, kun olet tehnyt sen kerran, niin osaat sen sitten seuraavalla kerralla.
  2. Ruoka. Kun menet kauppaan, niin käytät suurimman osan ajasta etsimiseen. Päätin nyt syksyllä leipoa pullaa ja siihen piti löytää kaulinta ja kaardemummaa. Kaulin löytyi, mutta kaardemummaa ei. Kuivahiiva oli tuliaisena Suomesta, joten sitä ei sentään tarvinnut arvailla. Kuitenkin monet asiat ovat hukassa. Leivinpaperi oli ensimmäinen asia, jota etsin silloin joskus. Kaipaan myös tuttuja tuotteita, kuten Oivariinia tai Valion mehukeittoja. Kaipaan myös kanapakkauksia erilaisilla marinaadeilla. Kuitenkin täältä löytyy paljon tuttuja tuotteita, jopa Suomalaisia hapankorppuja lähimmästä Billasta.
  3. Kaipaan pururatoja ja ulkoliikuntapaikkoja. Kävin tänään sauvakävelemässä tai lähinnä sauvarinteessä, koska rinne on ainoa paikka missä täällä voi sauvakävellä. Kävelen sitten rinnettä ylös ja alas. Onneksi siitä saa hyvän treenin, koska rinne on ollut aikaisemmin pieni laskettelurinne. Sen verran pururatojen kasvatti olen, että asvaltilla ei sauvoilla kävellä vaikka olisi millaiset tulpat päissä. Samoin toinen lapsi kaipaa Suomesta Frisbeegolf- ratoja, joita täällä ei ole. Ilmasto olisi niin suopea ulkoliikunnalle, joten frisbeegolf olisi varmasti suosittua, jos ratoja vain tänne tehtäisiin. Lisäksi täältä puuttuvat ulkojäät, joihin pääsisi luistelemaan talvella. Näimme viime talvena lähi kaupungeissa tyhjiä ulkokaukaloita, mutta ilman jäätä. Omassa kaupungissa ei ole ulkojäätä ollenkaan ja se ihmetyttää meitä paljon. Tietenkin täällä on ne maan omat omat jutut, kuten vuorilla vaeltelu.
  4. Oma koti. Vaikka meillä on kiva koti täällä, niin oikea oma koti on Suomessa. Tavarat, joilla koti on Suomessa kalustettu on itse valittuja ja ostettuja. Ne miellyttävät omaa silmää ja tuoksuvat tutulle. Niitä on ikävä.
  5. Kaveri tai kaverit. Koronan myötä tutustuminen uusiin ihmisiin on jäänyt täällä hieman pinnalliseksi. Olisi kiva saada joskus kaveri mukaan kävelemään tai juomaan lasi Glühweiniä torille. Tietenkin siinä samalla voisi parantaa maailmaa ja ratkaista elämää suurempia asioita. Olisi myös tärkeää oppia puhumaan saksaa, että voisin jutella paikallisten kanssa paremmin. Olisi hauska tietää mitä he ajattelevat, koska nyt kommunikointi on englanniksi, jota kaikki eivät täällä mielellään puhu.
  6. Paremmat parkkipaikat ja helpompi liikenne. Oi ja voi. Miten kukaan pystyy kääntymään vasemmalle tässä kaupungissa. Parempi siis kävellä tai hypätä toisen kyytiin.
  7. Mitä sitten en kaipaa Suomesta? Marraskuuta. Sen jättäminen väliin ei harmita. Klagenfurtissa aurinko paistoi joulukuun alussa samalla lailla kuin maalis-huhtikuussa Suomessa, lämmittäen ja korkealta. Täällä päivä on talvella pidempi, eikä pimeys ole samanlainen kuin Suomessa. Viime keväänä pääsiäisenä oli lämmintä +27 ja se tuntui uskomattomalta.Täällä ei tuule, koska olemme sisämaassa ja vuorien ympäröimänä. Ilmasto on täällä minun mieleeni.
  8. Itävalta on sijainniltaan myös loistava. Naapurimaat ovat lähellä. Itävaltaa ympäröi Saksa, Sveitsi, Italia, Slovenia, Unkari, Liechtenstein, Slovakia ja Tšekki. Olemme tutustuneet tänä syksynä etenkin Sloveniaan, joka on ollut kiva yllätys. Silti asun mieluimmin Itävallan puolella, mutta on kiva tehdä päivämatkoja naapurimaihin.
  9. Ulkomailla ollessa elämässä on jännitystä juuri sopivasti. Jokainen päivä on pieni seikkailu. Vaikka arki ei ole aina helppoa, niin siinä on oma hienoutensa. Täällä 0n vielä paljon nähtävää ja kokemista. Itävalta on kaunis maa. Vuoria voisin tuijottaa loputtomiin.
  10. Moni asia täällä on hyvin ja kaupoista saa kaikkea. Netin kautta näkee tutut tv-ohjelmat ja ädille voi soittaa vaikka joka päivä. Kuitenkin on asioita joita kaipaa ollessaan maailmalla. Yksi isoin asia mitä täällä kaipaan Suomesta on  kouluruoka. Täällä lapset joutuvat ottamaan omat eväät mukaan, eikä syömiselle ole varattu aikaa. Jos reppu on aamulla täysi jo valmiiksi, niin eväitä on vaikea sinne enää sulloa. Samoin eväät vuotavat helposti reppuun ja ovat aina kylmiä. Kyllä, Suomalaista maksutonta kouluruokaa on kova ikävä.

Jokaisessa maassa on omat hyvät ja huonot puolensa. Kannattaa siis keskittyä niihin jokaisen maan hyviin puoliin. Kivaa päivää Sinulle, missä juuri tänään oletkin!

Olen poistanut blogistani kommentoinnin. Jos haluat lähettää viestiä, niin klikkaa Contact-sivulle. Löydät minut myös Instagramista nimellä Tintzukka. Facebookissa löydät minut nimellä Tiina Vuori. Julkaisen oman blogipostaukseni myös siellä. Kuulen mielelläni sinun kokemuksia!