Lankapuhelin

Facebook
Twitter
WhatsApp
Email
lankapuhelin

Minun lapsuudessani meillä oli vihreä lankapuhelin. Puhelin oli oranssilla puisella pulpetilla eli puhelinpöydällä. Ensin kierrettiin suuntanumero ja sitten loput numeroista. Sen jälkeen odotettiin sitä, kuka puhelimeen vastaisi. Meidän perheessä puhelimeen tuli vastata koko nimellä: Siikajärven koululla Malinen Tiina, koska puhelimmella soittivat myös muut ihmiset.

Asuimme todellakin Pohjois-Savolaisella syrjäkylän koululla, jossa oli ala-aste. Puhelimella saattoi siis soittaa kaksi eri perhettä, koulun keittäjä tai oppilaita. Jokainen puhelu merkattiin tarkasti pieneen siniseen ruutuvihkoon. Vanhalla koulupulpetilla oli myös sykäyslaskuri, jonka perusteella puhelun hinta muodostui. Iltaisin ja viikonloppuisin oli halvempaa soittaa, koska laskuri pyöri silloin hitaammin.

Pulpetilla oli myös kyniä ja paperia, johon pystyi ottamaan viestin tai soittopyynnön tarvittaessa. Kynällä pystyi myös puhelun aikana kaivertamaan pulpetin pintaan ja sinitarraa pystyi taas tunkemaan ikkunan karmien väliin. Yleensä myös väritin sinisellä kuulakärkikynällä tennissukkieni varret tai piirtelin käteeni. Siniseen vihkoon piirrettiin koukeroita, joita seuraava soittaja jatkoi oman puhelunsa aikana.

Välillä puhelimen lähellä saattoi joutua istumaan pitkiäkin aikoja, koska milloinkaan ei tiennyt milloin joku soittaisi tai vastaavasti milloin toinen vastaisi. Lankapuhelimesta ei nähnyt, oliko joku jo soittanut. Se oli elämää ennen tekstiviestejä ja kännyköitä. Silloin käytiin myös kysymässä ihan ovelta olisiko kaverilla aikaa leikkiä. Elämä oli enemmän live-muodossa.

Puhelinluettelo oli olennainen osa soittamista. Siitä löytyi henkilön nimi, osoite ja puhelinnumero. Keltaisilta sivuilta löytyivät kaikki yritykset. Se oli kuin nykyajan Google. Mitä sieltä ei löytynyt, niin sitä ei tarvinnut. Kavereiden numerot löytyivät vuorostaan pienestä osoitevihosta, vaikkakin kaikki kavereiden numerot osattiin ulkoa.

Nuoruudessani istuin paljon myös Rautavaaran kylällä. Istumiseen ja kavereiden odotteluun soveltuivat Osuuspankin eli Osarin tai R-kioskin rappuset. Sitten kun kylälle oli lähtenyt kavereita moikkaamaan, niin rappusilta ei voinut poistua, koska juuri silloin kaverit olisivat voineet ilmestyä paikalle. Lankapuhelinta ei sujautettu taskuun ja moni kohtaaminen oli silloin sattuman varassa.

Lankapuhelimen kanssa käytettiin puhelinpöytää. Puheluun keskityttiin eikä puhelimen kanssa liikuttu. Joissakin paikoissa puhelin oli eri muotoinen tai se oli kiinnitetty muualle kuin pöydälle. Se oli mullistavaa.

Lankapuhelin sijaitsi tietysti yhdessä paikassa, koska se oli kiinni johdolla seinään. Kännyköiden tulon myötä puhelimen saattoi ottaa mukaan autoon tai kaupungille. Ihminen oli tavoitettavissa, jos vain kenttää oli tarjolla.

Ennen kännyköitä elin myös puhelinkortti -vaiheen, joka oli vielä huonompi vaihtoehto kuin kodin oman kiinteä lankapuhelin. Puhelinkortilla puhelinkopista soittaminen opiskeluaikoina oli työlästä, koska kopin vieressä ei voinut odottaa pitkään. Välillä soittamaan joutui menemään pimeällä ja pakkasella. Puhelinkortit olivat suhteessa kalliita. Puhelinkortilla tehtiin täsmäsoittoja, joissa lähinnä sovittiin missä nähtäisiin.

Minä en halua palata enää vanhaan. Välillä huomaan kuitenkin vanhoja piirteitä nykymaailmassa. Joku saattaa puhua puhelut yhä edelleen puhelinpöydän vieressä vaikka kännykkä antaisikin liikkumisvapauden.

Toinen vuorostaan ei uskalla soittaa, koska pelkää häiritsevänsä ja keskeyttävän jonkun asian. Kännyköihin jää kuitenkin jälki soittajasta ja siihen ei vastata, jos ei pystytä. Kännykän saa äänettömälle ja puheluun voidaan palata myöhemmin uudestaan.

Minä pidän kännykän vaivattomuudesta, mutta ottaisin siihen lankapuhelimen kestävyyden ja huolettomuuden akun kestosta. Toisaalta pidän siitä, että nykyajan kommunikointi on vaivatonta eikä puhelimen vieressä tarvitse enää istua. Nykyisin myös puheluiden hinnat ovat ennakoitavissa ja ne ovat edullisia. Erillaisilla liittymillä myös täältä ulkomailta on edullista soittaa, eikä laskussa tapahdu yllätyksiä.

Yhtä kuitenkin kaipaan erityisesti lankapuhelimista – mahdollisuutta oikeasti iskeä luuri korvaan, jos siltä tuntuu!

Voi niitä aikoja!